maanantai 26. marraskuuta 2012

Jääkaappien kulutuserot paljastuivat energiaseurannassa

Jääkaappini hajosi ja ostin uuden energiatehokkaan jääkaapin vanhan tilalle. Uusi jääkaappini kuluttaa jopa 70 % vähemmän sähköä kuin lähes 20 vuotta vanha. Yksinkertainen arvioni perustuu verkkoyhtiön tarjoaman sähkönseurantajärjestelmän tietoihin. Järjestelmästä saa kätevästi excel-muodossa tuntikohtaisen mittausdatan omasta sähkönkulutuksesta.

Valitsin sähkönkulutusvertailuun kolme eri ajanjaksoa, jotka on esitetty oheisessa kuvassa. Ensimmäissä jaksossa käytössä on vanha jääkaappi ja toisessa uusi. Kolmannessa tilanteessa elin ilman jääkaappia uutta odotellessa ja säilytin ruokia parvekkeella. Valitsin joka jaksolta muutamia tyypillisiä arkipäiviä ja laskin keskiarvoistetun vuorokausikulutuksen tunneittain. Käytännössä oli mahdotonta vakioida päivä- ja ilta-aikaan tapahtuvia toimintoja, joten näissä nähdään paljon vaihtelua eri aikoina.

Mielenkiintoisinta jääkaappivertailun kannalta on katsella yötunteja noin kello 00–06 välillä, jolloin taloudessani ei ole päällä muita sähköä kuluttavia laitteita kuin jääkaappi ja kelloradio. Muut laitteet on kytketty jatkojohtoon, josta virta on kytketty pois katkaisijalla silloin kun ne eivät ole käytössä. Kuvaa tulkittaessa täytyy pitää mielessä, että esim. satunnaiset öiset wc käynnit valot päällä vaikuttavat sähkönkulutukseen, jota oli tässä yhteydessä epäkäytännöllistä vakioida tai suodattaa pois. Näin ollen vertaamalla kuvan ylintä ja keskimmäistä käyrää (vanha vs. uusi jääkaappi) nähdään selvä ero kulutustasossa. Mittauksen ollessa tuntikohtaista, voidaan arvioida myös jääkaappien tehot, vanhan jääkaapin tehon voidaan arvioida olevan noin 50–60 W ja uuden luokkaa 20 W.

Uusi jääkaappi kuuluu A+++ -energialuokkaan, mikä tarkoittaa energiamerkinnän mukaan, että kulutus on vuodessa 150 kWh. Tämä näyttäisi toteutuvan.




Tutkija Maija Mattinen, SYKE

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti